Filed under Tunnelmia

Valoa yöhön

Pientä torppaamme valaistaan aurinkosähköllä. Pari pientä hidastetta tällä energiamuodolla on ettei ole esim. uunia, mutta onneksi grilli korvaa miltei kaiken. Toinen asia mistä olen myös unelmoinut jo piirustusajasta lähtien on että voisi valaista pihapiirin puita ja kiviä….ja ehkä tulevaa laituriakin iltahämärässä. Noh, minäpä meinasin pompata tuolistani keväällä, sillä Saksan eBaytä taas selaillessa päädyin lopulta sikäläisen … Lue loppuun

Vain vene puuttuu!

  Päästiinpä viimein landelle! En kykene enää pysymään laskuissa mukana, kuinka monena viikonloppuna olen hinkunut torpalle lähtemistä… Mutta aina ovat säät tehneet tepposet ja yöpakkanen paukkunut sen verran alhaisissa lukemissa, ettemme ole uskaltautuneet lähteä. Mutta onneksi saatiin hieman lämpöä ja auringonsäteitä pääsiäisen rippeiksi, niin saimme itsemme matkaan.   Oli hivenen haastavaa koittaa muistella, mitä siellä on … Lue loppuun

Hetkien otoksia

Uuu-la-laa kun on pitkä aika viimeisestä päivityksestä! Mutta onhan se välillä terveellistä ottaa pientä etäisyyttä, jotta näkee jälleen kokonaisuuden tarkemmin.   Viime aikoina olemme jo alkaneet vähentämään vierailujamme torpalla. Talvi tekee tuloaan ja se tarkoittaa vähemmän aurinkoa, eli meille vähemmän sähköä. Ehkä suurin haittapuoli on yhdistelmä kylmyys ja tuppilo. Kävimme torpalla viimeksi pari viikkoa sitten. … Lue loppuun

Pohdintoja pimeistä peloista ja pientä puuhastelua

Itseäni ihmetyttää kuinka syysihminen olen. Syksy on niin tunnelmallista ja ’mysigt’, kuten ruotsiksi sanotaan. Lisäksi syksyssä on niin kaunis kirjo eriväristä loistoa. Ehkä juuri siksi moni arvostaa syksyä koska tiedämme kuinka nopeasti kirkkaat värit haalistuvat ja putoavat pois. Kaiken väriloiston vastapainoksi vallitsee myös harmaus ja pimeys. Ja juuri tuo pimeys on se tekijä mikä ei … Lue loppuun

Lämmittävä syyspimeys ja ryhdikkään harmaat ulkoseinät

Ilta vasta hiipii kohti yötä, mutta ympärillä syleilee täydellisen lempeä pimeys. Vastarannalla, tuolla kaukana näkyy ainoastaan yksi eksyksissä oleva valo. Ympäröivä hiljaisuus suorastaan lämmittää. Nostan  katseeni  ylös, ja  ihailen yllä leijuvaa tähtiesitystä. Ei kuulu mitään, ei kuulu ketään. Torpan lämpimässä tuvassa lapset nauttivat  kynttilän loisteessa poppareita ja saavat vielä hetken katsoa tv-ohjelmaa. Tätä minä olen … Lue loppuun

Kirppislöytöjä alle 20€

Nyt lykästi! En ole yhtään onnekas kirppiskiertelijä, lähinnä koska harvemmin niissä käyn ja silloinkin satunnaisesti. Mutta tänään kuittasin vuosien olemattomat löytösaaliit. Menimme kirkonkylän kirppikselle jota kuvastaa syrjäseutuisuus ja vaatimattomuus. Mutta myös siisteys ja selkeys. Juuri oikea paikka löytää aarteita. Mukaan tarttui lasipurkki kannella, 2 koria, 2 kynttiläjalkaa, 4 liköörilasia ja Batman -sarjakuva. Nämä kaikki 19,60€. … Lue loppuun

Sisäänmuutto rantatorppaan

No niin, homma haltuun! Hetki on koittanut kertoa sisäänmuutosta pieneen torppaamme! On meinaa niin paljon raportoitavaa, ja alkaa tässä torpparikin ohuesti nolostua kun on ollut niin sanaton näissä merkeissä;) Mutta nyt hieron hieman muistinystyröitä alkuunsa, jotta muistaisin nuo kuukauden takaiset tunnelmat. Onneksi on kuvamateriaalia, niin pääsee helposti niihin muisteloihin. Tämän projektin perusteellinen dokumentointi on niin terveellistä, … Lue loppuun

Päivän hurahdus….

Miten voin eksyä niin askareistani ja hurahtaa johonkin asiaan niin täydellisesti? Olen kyllä tässä asiassa melkoinen mestari. Sitten aamuaskareiden olen suunnittelut vaikka mitä; ”lähdettäisiinkö landelle asentamaan pari ikkunaa?”, ”pitäisi varmaan maalata niitä seinäpaneleita…”yms. Kuinkas ollakaan tässä kun mieleni haahuili, niin tein jo ajatusmatkan kesään ja kuvitteelliselle terassille. Unelmoin, että olisipa ihanaa jos siellä oleillessa voisi … Lue loppuun

Raikasta minttua sisustuksessa

Kun pieni torppamme sai muotonsa ja virallinen rakennuslupa leimansa alkoivat alustavat sisustusidut saada kasvuvoimaa. (oho, tulipas keväisen lyyristä)  Alusta alkaen visioin tunnelman valoisaksi, raikkaaksi ja kotoisaksi. Mieleeni tuli heti sanoja kuten, valkoista, heleän harmaata, kulunutta puuta, antiikista lasia, minttua raikasteena, pehmeyttä jne. Ryhdikästä ulkoa, mutta sisältä raikasta ja lämmin henkistä tunnelmaa. Istuessani tässä ja käydessäni … Lue loppuun

Kevättä ilmassa

Suorastaan huikeaa kuinka kevät on täällä jo läsnä! En muista että olisin ikinä helmikuussa alkanut pohtimaan ”pitäisiköhän lumen sulattama nurmikko kohta haravoida”? Täytyy myös myöntää että alkaa hieman jo kutiamaan käsissä, josko kohta päästäisiin taas tositoimiin torpalle? Tosin voisin hyvin käydä nyt hankkimassa sävyä seinäpaneleihin, jotka odottavat autotallisamme maalausta. Seinäpaneliksi valitsimme nk. STS-profiilisen panelin paikalliselta … Lue loppuun