Valoa yöhön

Pientä torppaamme valaistaan aurinkosähköllä. Pari pientä hidastetta tällä energiamuodolla on ettei ole esim. uunia, mutta onneksi grilli korvaa miltei kaiken. Toinen asia mistä olen myös unelmoinut jo piirustusajasta lähtien on että voisi valaista pihapiirin puita ja kiviä….ja ehkä tulevaa laituriakin iltahämärässä.

Noh, minäpä meinasin pompata tuolistani keväällä, sillä Saksan eBaytä taas selaillessa päädyin lopulta sikäläisen valaisinkaupan sivustolle ja sieltä löytyi spottivalaisimia ulkokäyttöön, jotka toimivat auringon säteillä! Vaikka aurinkoenergialla toimivat valaisinvalikoimat ovat todella lupaavasti laajentuneet, en ole vielä tavannut tälläiseen. Eli nämä valaisevat n 8h putkeen hämäräkytkimen avulla. Ulkovalaisimihan on liiketunnisteella, mutta sittenhän se haittapuoli esteetikolle on, että valaistu piha on aina pimeänä – paitsi kun joku liikkuu siellä. Itse siis haluan että puut ja kivet ovat valaistu illalla jotta niitä voi myös ihailla sisältä.

Tuumasta toimeen tilasin heti 2 erilaista vaihtoehtoa. Yhden edullisemman (n 25€) jossa 3 spottia, sekä toisen hieman kalliimman (n 37€) jossa 4 spottia. Molemmissa ovat erilaisia kiinnitysmekanismeja, eli ne voi lykätä tikulla maahan tai ruuvata kiinni.

Toissa viikonloppuna vihdoin pääsimme upottamaan nämä maahan ja pakkohan sitä oli yöllä heräillä pariinkiin otteeseen ihailemaan valaistuja mäntyjä 🙂 Onneksi niin, sillä ulkona sikkurasilmäisenä kuvatessa sain samalla nauttia infernaalisesta linnunlaulusta. Otin jopa videolla sitä loputonta piipitystä, mutta se ei kyllä onnistunut saamaan sitä intensiteettiä nauhalle.

Ohessa vielä kuvia, jotka nappasin puhelimella, eli aika haasteellista napata niistä realistista kuvaa, mutta pääsette ehkä vähän edes jyvälle?
IMG_6729

IMG_6727

IMG_6728

Advertisements

2 thoughts on “Valoa yöhön

  1. Hyvältä näyttää, mutta kuvista on vähän hankala päätellä valojen kirkkautta. Mitenkä noissa riittää valoteho? Ja onko tuosta käyttöajasta jo kokemuksia, pääseekö edes lähelle luvattua kahdeksaa tuntia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s