Uunittomat jälkiruoat

Olen aikamoinen herkkusuu. Vieläpä kaikkiruokainen, eli niin suolaiset ja makeat maistuvat. Yksi unelmatöistäni voisi helposti olla ravintoloiden ruokakriitikko tai ihan pelkästään ennakkoluuloton makutestaaja 😉 Mielestäni jälkiruoka sinetöi loistavan aterian. Joskus pärjää ilman, mutta onhan ateria kokonaisvaltaisempi ja mielenkiintoisempi kun sen saa päättää esim. makeaan.

Ensi kesänä olisi tarkoitus asustaa pikku torpassamme. Yksi huomio on, että ilman uunia siellä ei perinteisiä kakkuja tarjoilla…ilman naapurin apua ainakaan 😉

Mutta onneksi nykyään on jos minkälaista ruokavillitystä. Viime syksynä vierailin yhdessä kasvisravintolassa jossa maistoin elämäni ensimmäistä kertaa raakakakkua. Se oli hieman erilaista, mutta hyvää. Koostumus lienee huomattavimmista eroavaisuuksista. Itseäni kiehtoo niissä pähkinät, kookos eri muodossa, raikkaus ja terveellisyys. Olen suuri suklaan ystävä, mutta rakastan myös kirpeyttä. Ja näitä molempiahan voi hyvin käyttää raakakakuissa, joten valikoimaa löytyy.

Ajattelin tulevana viikonloppuna kokeilla miten raakakakun tekeminen onnistuu. Mielenkiinnolla kuulen myös mitä muu perhe tykkää? Laitan sitten reseptiä jakoon, jos suoriudun tehtävästä.

Onneksi Suomen suvi tarjoaa loputtomasti erilaisia vaihtoehtoja jälkiruokiin, jotka eivät vaadi perinteistä paistoa uunissa, joten ei tarvitse kun käyttää mielikuvitusta ja rohkeasti luovuutta.

Pikainen vilkahdus nettiin sysää jos minkä jälkkärikokin liikkeelle. Eikö vain? Lisää löydät Pinterestistä.

b8a554e62c7a0a14835bc785c8694dd4 831301acf960fb73d44790b690d4e0d3 1e201b48740a0aa65a9babe92a45559f e2dbcb0c2cc5a2d3d8be6ee5e39ebc31 KT0214 ruokajuttu herkkuja ystäville

Makeaa ja maukasta viikonloppua!

Toivottaen, Pieni torpparinne

Mainokset

2 thoughts on “Uunittomat jälkiruoat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s