Rapuja, levytystä ja uusia tavoitteita

IMG_2958

Omasta järvestä saalistettuja saksiveikkoja. Slurps!

On ihmeiden aika, monesta vinkkelistä!

Olemme nimittäin hokeneet useasti kuinka ”tahtoisimme päästä levyttämään”, eli asentamaan tuulensuojalevyjä. Ihmeet jakautuvat kolmeen osaan:
1) pääsimme vihdoin tositoimiin,
2) innostus vaikka kyseessä gyproc-levy (jonka asentaminen on mielestäni yksi ärsyttävimmistä asioista)
3) hommaan ryhdyttiin rapujuhlien jälkeisenä aamuna!

IMG_2961

Olen jostain syystä saanut ylennyksen raksalla ja jopa luvan käyttää käsisirkkeliä. 😉 Tässä kavensin hieman kakkosnelosta, joka tulee tuulensuojalevyjen päälle kattoräystään alle, jottei rakenteisiin tai eristeisiin pääse mitään ylimääräistä. Aion vielä maalata pätkän valmiiksi valkoiseksi, koska se tulee jäämään näkyviin.

Tänä vuonna vietimme perinteikkäitä rapujuhlia naapurijärvessä. On ollut aikoja, jolloin olemme matkustaneet yli 4 h päästäksemme perille. Mutta tänä vuonna  oli juhlapaikka niin lähellä, että ehdimme kätevästi ennen ja jälkeen juhlien hieman rakentamaan.

Työstimme pieniä asioita, jotka johtivat tiettyyn tavoitteeseen, eli seinien levyttämiseen. Maalasin hieman kattoräystäitä, vahvistettiin seinärakenteita ikkunoiden ja ovien kohdalta yms. Ja sitten viimeisen 20 min aikana kaivettiin tuulensuojalevy esiin pressujen alta ja kiinnitettiin se takaseinään.

IMG_2963

Eristeenä käytämme ekovillaa, eli kierrätettyä paperisilppua villaan sekoitettuna. Joihinkin silppuihin oli vielä jäänyt tekstiäkin näkyviin. Materiaalia oli suhteellisen helppoa käsitellä, kunhan vain teroitti puukon ensin.
Tämä toimii kesäasuttavassa mökissä parhaiten, eikä kerää turhaa kosteutta vaan myös vapauttaa sen.

IMG_2965

Ensimmäinen eristetty alue, talon nurkka.

IMG_2966

Tadaaa, ensimmäinen tuulensuojalevy paikoillaan!

IMG_2967

Ja tältä näyttää sisältä katsottuna. Myöhemmin puhkotaan tuo ikkunan osio ja ulkopuolelle asennetaan rimat ja ulkoverhous….Mikä juhlapäivä siitäkin syntyy!

Jälleen lähdimme kotiin rakennushinku päällä. Pohdimme autossa, että taitaa olla aika hyvä tilanne, jos loman ja viikonlopun jälkeen jaksamme edelleen lähtiessämme vain pohdiskella milloin pääsisimme jälleen takaisin raksalle… jospa jonain iltana töiden jälkeen? 😉 Ollaan varmaan tarpeeksi hulluja tähän touhuun? Mutta parempi vain pitää tämä ”moodi” päällä, niin saadaan torppa vielä talviteloille hyvässä vaiheessa.

Asetimme myös uuden tavoitteen, eli sisäänmuutto on tapahduttava ennen ensi kesälomaa. Saadaan pakertaa viikonloput syksyllä ja keväällä ja jos ei muuta niin pidetään kesäloma tarpeeksi myöhään 😉

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s