Kolmannen viikon saldo: kattolevytyksestä etuseinän vahvikkeeseen

Kolmas viikko alkoi minun sairastamisella. Kävin ajoittain työmaalla auttamassa siinä määrin, että otin vastaan kattolevyjä ja pidin niitä paikoillaan, sillä välin kun mies kiipesi katolle jatkamaan työtä.  Lääketokkuraiset silmäni saivat myös toimia ”laserina”, eli katsoin että levyjen linjat olivat suorat maasta katsottuna.

Päädyimme tekemään katon 15 mm suojakäsitellystä katevanerista. Kattomateriaalina katevaneri osoittautui suhteellisen käteväksi, toki työstettävää siinäkin on.  Hyvä puoli on, että jälkeä syntyy nopeasti ja katevaneri tuntuu tukevalta alustalta. Kattoomme lämähti 15 kpl katevaneria ja pinta-alaksi muodostui noin 40 m2.

IMG_2850
Katevaneri paikoillaan ja seuraavaa vaan kylkeen.
IMG_2849
Sitten vaan uros- naarasponttiin ja sauma tiiviiksi ja ruuveilla kiinni.
IMG_2897
Vanerit paikoillaan ennen lopullista ”trimmausta”. Säät eivät olleet suotuisat, joten suojakäsittelystä huolimatta jouduimme ”huputtamaan” pressulla. Välillä käytiin jo huumorin äärirajoilla, kun sade oli sen verran kuurottaista.
IMG_2908
Yhdellä rautakauppakeikalla nappasin mukaan uudet hanskat. Aivan mahtavat, näillä pysyy katelevyt hyppysissä ja mitä parasta toimivat iPhonen kosketusnäytön kanssa.
IMG_2900
Sitten vain sirkkeli soimaan, eli trimmaamaan ylimenevät katelevyt. Katelevyt jätetään noin 2 cm yli otsalautojen.
IMG_2904
Kattolevyt, otsalauta ja tähtiräystäs. Lookin’ good!
IMG_2907
Sitten vain huopaa päälle!

Vihdoin oli levytyspuuhat purkissa. Seuraavaksi saimmekin aloittaa alushuovan kiinnittämisen. Mieheni oli ennen unia alkanut aprikoida, että olikohan rautakaupan myyjä myynyt meille oikeaa aluskatetta. Aamulla hän soitti suoraan tehtaalle ja kysyi lisää tuotteen ominaisuuksista ja kävi ilmi, että meille myyty aluskate ei välttämättä kestä talven rasituksia. Meillä nimenomaan oli tarve aluskatteelle, jonka saisi jättää talven yli, jotta voisimme asentaa savupiipun vasta ensi vuonna. Savupiipun läpivienti tulee tehdä ennen päällimmäistä kattolaattaa.

Ei auttanut muu kun lähteä takaisin rautakauppaan vaihtamaan aluskate oikeanlaiseksi. Tässä kohtaa täytyy mainita, että hieman ihmettelen näitä rautakauppojen alennuksia. Ensimmäisestä tuotteesta (4 rullaa) olimme saaneet jopa 20€ alennusta per rulla. Listahinnassa oli vain 1 € ero alkuperäiseen tuotteeseen, mutta tästä kestävämmästä aluskatteesta emme saaneet latiakaan alennusta? Mutta oli miten oli, niin kattoasioissa ei kannata alkaa turhaan nuukailemaan.

Sitten iski itselleni fobia. Aikoinaan olen saanut yllättävän korkeanpaikankammon Chichen Itzassa, jolloin jouduin tulemaan peruuttamalla alas. Näky ja kokemus oli huvittava, vaikka silloin ylhäällä ei naurattanut kun tajusin, etten uskaltanut tulla alas.
Tällä kertaa en luottanut omiin jalkoihin tai tasapainoon huojuvilla tikkailla. Luottamus rakennustelineisiinkin oli hävinnyt sairastellessa. En saanut itseäni tikkailta katolle millään vippaskonstilla.

Onneksi hommaa piisasi ihan ”ala-apumiehenä” ja mieheni pärjäsi katolla itsekseen.  Jouduin kyllä nielemään pelkoni siinä vaiheessa kun vuotaa piti kiristää toisen päälle, jotta saumaliimaukset kohdistuivat oikein. Tällöin oli pakko kiivetä niin ylös, että yletyin vuotaan kiinni.

IMG_2914
Jättiläisen ”noitapillikarkkeja”? ….tai vaan aluskate.
IMG_2910
Rulla auki, mittaus, tarkistusmittaus ja mattoveitsellä poikki. Tämä Super aluskate oli mukavaa työstettävää. Super aluskate on selkeästi jämäkämpää kun tavallinen versio.
IMG_2911
Aluskate kiinnitettiin huopanauloilla tiheään riviin, mutta vasta kun seuraava vuota on kohdistettu.
IMG_2912
Jälkeä syntyi suhteellisen nopeasti ja meitä molempia alkoi helpottamaan. Tiesimme, että kohta rakennus on sateelta suojassa. Tärkeä virstanpylväs!

Kun huopa oli paikoillaan, oli jäljellä vielä pientä viimeistelyä. Seuraavaksi saimme työstää tippalistan, tai kuten itse kutsun ”tippalipan” paikoilleen.

IMG_2945
Katto sateelta suojassa.

Viimeisinä päivinä päätimme vielä hyödyntää rakennustelineitä. Ne tulisi pian purkaa etuseinältä, jotta voimme alkaa asentamaan seinien vahvikkeita ja tuulensuojalevyjä. Ei auttanut muu, kun tarttua jälleen pensseliin ja maalata kattoräystäs, eli katelevyt ja kattopalkit etuseinämältä.

IMG_2943
Katelevy piti maalata kolme kertaa, jotta siitä tuli tasaisen valkoinen. Loput maalataan tulevina viikonloppuina, kuitenkin ennen talviteloille menoa.
IMG_2944
Pepsodent smile!

Viimeinen rutistus oli asentaa etuseinälle vahvikkeeksi palkki. Rakennussuunnitelmasta poiketen päätimme käyttää hyödyksi ylijäänyt kattopalkki, joka on vielä vahvempi ja tukevampi. Etuseinään on tulossa sen verran suuria aukkoja, kuten ikkunat ja pariovet, joten seinää on pakko vahvistaa.

IMG_2947
Sirkkeli taas laulamaan. Mieheni veteli sirkkelillä tarkkaan oikean mittaisia lastuja, jotka sitten nakutteli pois. Tällöin sai oikean mittaisen syvennyksen vahviketta varten.
Valmis
Seinän tärkein vahvike paikoillaan. Tähän pisteeseen jäi hommat.

Näin saatiin kolme viikkoa kulumaan pienen torpan rakentamisessa. Välillä olo oli kun trapetsitaiteilijalla, kun piti tasapainoilla pitkin lankkuja ylhäällä korkealla, ihan liian korkealla. Toisinaan taas samaistuin taikurin apulaiseen, kun tikkaissa roikkuessa piti ojentaa työkaluja. Pressun kanssa taistellessa olisi vain tarvittu keinutusta ja vettä, niin olisimme voineet olla purjehtimassa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olin ajatellut, että olisimme ehtineet hieman pidemmälle, kuten esim. seiniin saakka. Mutta noviisina en osannut arvata miten vaikeaa työskentely katon kanssa on. Ihan jo kattorakenteiden työstäminen itsessään oli suhteellisen haastavaa, ja lisähaastetta toi työolosuhteet.  Ja täytynee vielä mainita, että kattoasioissa emme missään nimessä halunneet oikaista tai tehdä mitään työvaihetta hätiköiden. Katto on kuitenkin rakennuksen tärkein osa.

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja syksyä myös, joten ehdimme vielä ahertaa monta viikonloppua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s