Lennokasta touhua

Huh hellettä! Viime aikoina olemme saaneet nauttia aivan mahtavasta kesäsäästä. Nyt ei kehtaa edes valittaa.

Aloimme  viime kerralla työstää puuceelle paikkaa ja siinä työn ohella tuli ihmeteltyä vilkasta luontoa. Pienen torpan rannalla kuhisee jos minkälaista lentotaitoista surisijaa ja siivekästä. Lintubongari saattaa nähdä tai kuulea: käen, kalasääksen, pöllön, palokärjen, joutsenen, kuikan ja tuttuja pikkulintuja. Olen aivan kelvoton tunnistamaan lintuja, mutta onneksi edes nuo yllämainitut osaan. On nöyryyttävää käydä Luonnontieteellisessä museossa, kun lapset kyselevät eläinten nimiä. Niinpä ostin Lotta Museossa vieraillessa A4-kokoisia kortteja, joissa on ”Pihapiirin lintuja”, ”Päiväperhosia”, ”Ruokasieniä”, ”Suomen kalat” sekä ”Isoäidin perennat”. Ajattelin tehdä niistä tauluja tulevaan puuceehen.

Tipula

Jonkin aikaa sitten sain isältäni linnunpöntön, jonka nimeksi annoin; Tipula. Ripustin Tipulan puuhun, joka näkyy tulevan torpan ikkunoista ja terassilta. Saamme siis toivottavasti jossain vaiheessa ihmetellä pikkulinnun hoivaviettiä.

Kuva

Tipula, voisi ehkä saada jossain vaiheessa hieman kauniimman värin….

Hyttysansa

Hyttysten valtava määrä ja verenhimo vie meidät epätoivon partaalle. Lanko laittoi taannoin hyttysansan ohjeet , puoliksi leikillään. No mehän kuitenkin leikkiin ryhdyttiin! Joten ”wanna be -kemisteinä” aloimme sekoittamaan kohtalokasta lientä.

Tarvittiin: 1 dl lämmintä vettä (yli 42 c), 1 tsk kuivahiivaa, 1 dl fariinisokeria ja vielä 2 dl viileämpää vettä.

Ensin sekoitetaan fariinisokeri lämpimään veteen. Lisätään kuivahiiva ja lopuksi viileämpi vesi. On kuitenkin tärkeää, että liuoksen lämpötila on lämmin, jotta käyminen alkaa.

Hyttysansa

Sitten leikellään muovipullo. Mieluiten 1,5 l tai jopa 2 l. Leikataan kärjestä sopiva suppilo, joka mahtuu pullon sisään, siten että neste ei tule suppiloon asti, eli pientä ilmatilaa täytyy jättää. Pullo vuorataan mustalla, mutta jätetään suuaukko vapaaksi, josta hyttyset pääsevät sisälle. Itse käytimme muovista viinipulloa – sopivasti tumma. Suppilon voi teipata kiinni, ettei se putoa pullon pohjaan.

Hyttysansakaymassa

Neste on käymistilassa, kun pinnalle muodostuu kuplia/vaahtoa.

Sitten vain ansa paikoilleen ja odottamaan. 2 viikon kuluttua voi uusia litkun. Itse asetimme 2 eri ansaa, yhden saunan terassille suojaisaan paikkaan, ja toisen puuliiterin sisälle.

Hyttysansapullo

Viikon kuluttua tarkistimme ansat. Ja kiinnostaako tietää miten ansat toimi? Noh, aivan surkeasti! Viikon kuluttua molemmissa ansoissa oli n 15-20 hyttystä lillumassa. Mielestäni aika vaatimatonta 7 vuorokauden saaliiksi. Tänä viikonloppuna on kulunut 2 viikkoa, joten saa nähdä mikä on tilanne? Ehkä ansat ovat oudoissa paikoissa, tai eivät vain toimi kuten ohjeen alkuperä osoittaa.

Ahmiva ampiainen

Päätimme hieman fiksailla lasten puumajaa. Ensiksi aiomme rakentaa paremmat tikkaat, jotta myös pienimmät ”apinat” pääsevät ylös asti ilman lihasvoimalla toimivaa hissiä. Siinä puuhaillessa huomasin ampiaisen touhuissaan. Ampiainen ikäänkuin söi puuta. Oli jotenkin niin hienon näköinen, ampiaisen värit kontrastina harmaantuneen puun päällä. Aloin jostain syystä kuvaamaan sitä. Kun ampiainen lensi pois, hämmästyin kuinka se oli kolunut vanhaa puuta?

IMG_5047

Ahmiva ampianenIMG_5048

Mahtavaa kun huomenna pääsee taas touhuamaan. On tulossa työntäyteinen viikonloppu kun kaivinkone jyllää paikalle ja alkaa tasoittamaan tulevan torpan paikkaa ja poraamaan paaluja maahan. Kohta saattekin lukea niistä oman jutun, kunhan vain työ on tehty… 🙂

Advertisements

One thought on “Lennokasta touhua

  1. Voi olla, että olet löytänyt saksanampiaisen, Vespula germanica. On viime vuosina yleistynyt myös eteläisessä Suomessa. Tunnetaan myös nimellä tappaja-ampiainen. Tuntomerkkejä: n.13mm pitkä, silmien välissä on kolme mustaa pistettä selkä/mahan puolella mustat pisteet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s