Lupaprosessin väliaikatilanne

c37c548a6069ca7e34bef93c46c83648

Tik-tak-tik-tak….

Malttamattomuuteni tahtoisi juuri nyt astua aikakoneeseen. Saimme vihdoin 3.4.2013 sähköpostiviestiä rakennusvalvojalta. Rakennusvalvoja oli epäonneksemme vaihtunut, joten tuntui että jouduimme kertaamaan monta perusasiaa uudelleen. Lisäksi heräsi epäilys, että tämä uusi rakennusvalvoja on paljon tarkempi yksityiskohdissa. Hän esitti listan tarkentavia kysymyksiä kuten, mikä on lattiakorkeus, järviveden korkeus jne., sekä lähettämään värinäytteet.

Koska olimme edellisen valvojan kanssa käyneet läpi suunnitelmaa pariin otteeseen, tuntui tämä lievästi sanottuna turhauttavalta. Edellinen valvoja oli katsonut suunnitelmia ennen niiden lopullista tulostamista ja silloin ilmoittanut että kaikki pitäisi olla pääpiirteittäin kunnossa.

Noh, onneksi mantrani ”vaikka läpi harmaan kiven” – auttaa näissä tilanteissa! Itseni tuntien turhautuminen perustui pitkälti siihen, että jouduin taas vaivaamaan muita, eli tässä kohtaa piirustuksien tekijää. En olisi varmaan harmistunut , mikäli olisimme itse kyenneet tekemään vaadittvat lisäykset.

Summakardemumma, saimme luvan soittaa piirustusten tekijälle. Sitä ennen mieheni pirautti vielä rakennusvalvojalle tarkistaakseen, että ymmärsimme kaikki lisäykset oikein. Oman näkemykseni mukaan yleensä myös auttaa, että ottaa henkilökohtaisemmin yhteyttä, edes puhelimen välityksellä.Rakennusvalvoja antoi kovasti toivoa, koska oli sanonut miehelleni että kunhan teemme pyydetyt lisäykset, niin lupa myönnetään nopeasti.

Onneksemme asiat jälleen loksahtivat hivenen eteenpäin ja tänään saimme päivitetyt versiot, joihin tosin pääsuunnittelija vielä pyysi kaksi pientä yksityiskohtaa. Lisäsimme ikkunoihin ja oviin tiedon ”turvalasia”, sekä portaisiin kirjattiin korkeus- ja etenemistiedot. Nyt odottelemme, että saamme päivitetyt ja toivon mukaan lopulliset versiot. Sen jälkeen tarvitsee vain käydä tulostamassa ja lähettämässä päivitetyt piirustukset rakennusvalvojalle.

Nähtävästi lupaprosessit vaativat aina pientä viilaamista, korjaamista, lisäämistä etc. Onhan se toki hyvä, että ollaan tarkkoja viranomaisten taholta, mutta tässä kohtaa tuntuu hieman ylilyönniltä mennä niin pieniin yksityiskohtiin.

Sculpture by Jonathan Kneebone. Århus

Suunnitelmissamme on pyytää piakkoin kylältä maaurakoitsija paikalle. Hän voisi hyvin aloittaa pohjien työstämisen. Tällöin voisimme optimaalisessa tilanteessa aloittaa perustuksien teon, heti luvan saatuamme. Saunamökin perustukseksi olemme alustavasti suunnitelleet paalupilareita, jotka olisivat erittäin vaivattomat ja nopeat asentaa. Arvaten sen minkä vaivattomuudessa ja nopeudessa voittaa, niin hinnassa häviää… Joten täytyy vielä laskeskella ja pohtia mikä olisi meille hyvä ratkaisu?

Ensi viikolla on luvassa pikainen pyrähdys tontilla, jolloin saa nähdä onko maa vielä routaa? Samalla saa todistettua kuinka korkealle järvenpinta on noussut, mikäli jäät ovat sulaneet? Pääsiäisenä oli jääkerros sen verran paksua, että kuulemani mukaan siellä vielä viikko sitten joku ajoi autolla!

Eipä tässä auta muu, kun vain edetä askel kerrallaan!

257269557764a92401fa73da3b715344

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s