Metsurin aikaansaannoksia

Piipahdimme pääsiäissunnuntaina”tiluksilla” katsomassa mitä metsurimme oli saanut aikaan. Lähdimme kohti rantatonttia tallustelemalla jään yli. Oli mitä mainioin talvisen keväinen sää. Aurinko häikäisi, jää kantoi ja linnut lauloivat riemuissaan! Yhdyimme riemuun perille päästyä. Heti ensivaikutelma oli, että kyllä kannatti ottaa metsuri avuksi. Tontti näytti avarammalta ja valoisemmalta, jopa näin talvisessa asussaan.

IMG_4819 IMG_4825

Puita oli kaadettu, sen todisti myös maassa lojuvat kuusenoksavanat. Lisäksi ystävällinen metsuri oli pilkkonut puunrunkoja valmiiksi vajan viereen. Siitä on helppo heittää niitä klapikoneen käsittelyyn tulevana kesänä.

IMG_4830IMG_4836

IMG_4833IMG_4831

Kiirastorstaina soitimme vielä etukäteen kylän omalle sahayrittäjälle. Meitä odotti jo tuolloin pienoinen yllätys, kun hän kertoi että oli käynyt hakemassa puut sahalle, vaikka siis tähän mennessä olimme ainoastaan sopineet suullisesti, että tämmöinen työ voisi odottaa. Näin tutussa kylässä moinen omatoimisuus tuntui pelkästään hienolta. Ahkeraa ja yritteliästä väkeä!

IMG_4853

Itseäni  ilahdutti, että tiluksille oli jätetty ujosti puunrunkoja, mikä viittaisi että suurin osa kaadetuista puista oli saatu hyödynnettyä! Lisäksi maassa olevat rungot näyttivät kaikki erittäin terveiltä.

IMG_4828

Vielä odotamme lupahakemuksemme päätöstä…. Kyllä odottavan aika on pitkä! Eilen olin sähköpostiyhteydessä lupahakemuskäsittelijään ja hän vastasi pikaisesti että jotain täydennyspyyntöjä saattaa olla luvassa. Onneksi aika on vielä puolellamme. Maaurakoitsija ei kuitenkaan pääse vielä töihin, kun maa on edelleen paksun lumen ja roudan peitossa.

Kunhan hanget sulaa, niin pääsemme tontin siivoushommiin, eli kasaamaan kaadettujen puiden oksia metsän siimekseen.  Lisäksi taidamme kaataa vielä pari koivua lisää rakennuksen vierestä, etteivät niistä putoilisi lehtiä tulevan saunarakennuksen katolle & terassille.

IMG_4858

IMG_4860

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s